Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Takaisin etusivulle1907-49 Suomalaisia ajajia


Suomalaisia kilpamoottoripyöräajajia 1907-49

Otto Brandt
Joka Suomalaisista sen ajan ajajista tunnettiin parhaiten taitava joka ymmärsi”safety-first” on kaikkein tärkein jos aikoo menestyä pidemän aikaa. Ensimmäisen kerran hän ajoi moottoripyörää v.1907, kilpailuja ei silloin ollut, mutta heti kun sellaiset saatiin hän oli ensimmäinen lähtemään mukaan.
Erikoislaatuinen kilpailu oli Oulunkylän urheilukentällä v.1913, tavallisten urheilukilpailujen yhteydessä. Hyvänä pyöräilijänä kunnostautunut Brandt vei aluksi 3 palkintoa tässä lajissa ja yhden juoksussa, minkä jälkeen siirryttiin moottoripyöräilyyn, siinäkin hän osoitti ylivoimaisuutensa vieden 3 ykkös sijaa, Ykköspalkintoja tuli yhden päivän osalle näin ollen seitsemän kappaletta.
 Otto Brandt oli niin kauan kuin mahdollista mukana kaikissa kilpailuissa ja ajoi menestyksellisesti, hän voitti mestaruuden toisensa jälkeen ja nousi kansan suureksi suosikiksi, viimeisen TT-ajonsa hän suoritti 1948 Eläintarhassa, jolloin vauhtisuoran päässä joutui väistämään toista pyörää, menetti hallinnan ja ajoi suoraan päin puuta, loukkaantuminen oli vakava mutta hän selviytyi siitä.
 Sen jälkeen hän oli menestyvä liikemies ja Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja.
 
Raine Lampinen Pyynikki 1938 Norton
Raine Lampinen
Parikymmentä vuotta Otto Brandtia nuorempi, mutta yhtä menestyksellinen,hänen upea palkintokaappinsa kodissaan Kerkkoossa on seinän mittainen. Suomalaisista ajajista hän on kansainvälisessä suhteessa ehdoton ykkönen.Eläintarhan hän on voittanut kolmesti,ollut 6 kertaa toinen ,tätä sarjaa ei kukaan muu suomalainen pysty esittämään.
Hänen muiden voittojensa luetteleminen olisi vaivalloinen työ, olen varma ettei hän itsekkään tiedä..
Parhaimpana kautenaan Lampinen pitää vuotta 1939 jolloin voitti Eläintarhan,Ruissalon, Viipurissa pidetyn ”Rinkeliajon”, Pyynikin , Viron GP:n, sekä osallistui Man saaren ajoon mutta joutui keskeyttämään.
 
Walter Bergström
Hän on kaksi vuotta vanhempi kuin Lampinen,mutta alkoi kilpailemaan samana vuonna, ja samassa kilpailussa, Tammisaaren maantieajossa 1928 jonka hän voitti.
”Valtsu” hänellä oli hyvä alku hän voitti myös ensimmäisen ratakilpailunsa Taivallahden jäällä 1929. Kesti kauan ennen kuin hänen tähtensä alkoi tuikkia muiden lailla kirkkaana.
Vuosi 1948 oli menestyksekkäin silloin hän voitti Eläintarhan,Ruissalon,Vekkijärven,Skarpnäckin, Porin,Savonlinnan ja Pyynikin sekä oli Hollannin GP:ssä 11. ja Belgian GP:ssä 14.
 
II VAUHTIKISAT 15.8.1948
Pääskylahdessa ajettuja II Vauhtikisoja oli tuulisessa, viileässä säässä
seuraamassa arviolta 9000 ihmistä. Savonlinnan Voimailijat myivät noin 5000-6000 pääsylippua,
 joista tuotto meni invalideille. Kisojen kuuluttajana oli tunnettu nimimerkki Palle, joka
laati myös riimikronikan Savonlinnan Vauhtikisoista.Sateinen sää oli pehmittänyt rataa, mutta silti alle 500 ccm moottoripyöräluokan voittaja
Walter Bergströmin keskinopeus oli 100 km/h. Päättäjäisissä Savonlinnan kylpylaitoksen
kasinolla oli tupa täynnä väkeä.
 
Moottoripyörät
A-luokka (luettelokoneet, 5 kierrosta, 17 km):
Viljo Kopra, Kotka, Triumph, 11.58,6 (2.19,2)
Esko Savolainen, Joensuu, Panther, 12.31,0
Arvi Kapanen, Sääminki, Husqvarna, 14.08,0
Puurtinen, Savonlinna, DKW, 15.18,0
 
B-luokka (kilpakoneet alle 350 ccm, 10 kierrosta, 34 km):
Curt Ginman, Helsinki, DKW, 24.10,6
Teuvo Järvimaa, Helsinki, Norton, 29.24,0
 
C-luokka (kilpakoneet alle 500 ccm, 10 kierrosta, 34 km):
Walter Bergström, Helsinki, Norton Manx, 22.25,4 (2.06,5)
Arvi Järveläinen, Lappeenranta, Norton Manx, 23.22,5
Väinö Hollming, Helsinki, Norton Manx, 24.02,8 
 
Kuva Assenin kilpailun lähdösta 1948
Gösta Lönnfors
Oli 350cc luokan ajajistamme ehdoton ykkönen,
 Hänen ensimmäinen menestymisensä oli Eläintarhassa 1939, hän ajoi kolmanneksi Hollantilaisen Binderin ja Walter Bergströmin jälkeen.
Sota pilasi suuresti hänen kehitysmahdollisuuksiaan . Ensimmäisissä sodan jälkeisissä Eläintarhan ajoissa1946 hän voitti B-luokan samoin 1947 ja 1948 oli kolmas, voittaja Belgialainen Laurent toinen Olli Riekki.
Hänen kilpailu uransa ei ollut pitkä, sillä 1948 se katkesi Hollannin TT:ssä, tapahtuneessa onnettomuudessa, moottoripyöräilymaailma menetti hänessä ,tulevan huippuajajan.
 

 Porista,oli 1930 luvulla menestyksekkäämpiä ajajiamme osallistuen 30 luvulla NSU:lla mm.Saxtorpin kilpailuun Ruotsissa. Onni Kyrö kuoli 1937 Saksassa Hannoverissa Eilenriede radalla.

Saxtorp Ruotsi 28.8.1932 GP lähtö.
 
Curt Ginnman
Hän kilpaili Lönnforssin kanssa samoihin aikoihin,A-luokassa 250,sekä siirtyi 1949 B-luokkaan
1949 hän voitti, 1950 oli toinen, 1951 Eläintarhassa hän ajoi 500cc pyörällä C-luokassa ja tuli seitsemänneksi, osallistui B-luokkaan Norjalaisen Kjell Bakken lainapyörällä , ajoi kaksi kierrosta ja keskeytti kun ”ei vetänyt”.
 
Lisäksi suomen moottoripyöräurheilulle merkitykselliset entisaikojen TT- nimet:
Karl-Gustav Granberg, 
Kaarlo Stenij, 
August Aaltonen, 
Jussi Saksa, 
Olavi Katajamäki, 
S:Somerkorpi, 
Aarne Anttila.
 Ja nuorempaa ikäluokkaa 
Väinö Hollming, 
Björn Bergström,
 Pentti Sirkiä, 
Olli Riekki, 
Olof Tötterström
Nils Schröder

 


Moottorin ääni sivulla on: G50



  

            Nykyiset Classic Roadracing kuskit kuvattu tässä 1970-80 luvuilla.

         Matti Kinnunen  Morbidelli                          Myllymäet  BMW                                             Pentti Elo Yamaha

©2017 1907-49 Suomalaisia ajajia / classicracing - suntuubi.com